Imatran Pallo-Veikot

Perustiedot

Paikka
Kuvaus

Imatran Pallo-Veikot tunnetaan perinteikkäänä pesäpalloseurana. Se on perustettu jo 50 vuotta sitten - vuonna 1955. Seuralla on takana 38 vuotta pesäpallon ylimmällä sarjatasolla. Myös tulosta on syntynyt: neljä Suomen mestaruutta (vuosina 1977, 1978, 1986 ja 1991), kolme hopeaa ja yksi pronssi.

Vuonna 1991 mestaruutta juhlittiin Linnalassa, kun Sotkamon Jymy kaatui puhtaalla pelillä. Ensin Sotkamossa 1--10 ja sitten Imatralla samoin 10-1. Silloin pelattiin vielä vanhalla 9 vuoroparin systeemillä. Joukkueessa pelasi myös Arto Lippojoki, joka on ollut voittamassa jokaista IPV:n kultaa.

Vuonna 1997 IPV lähti hakemaan vauhtia suomensarjasta noustakseen oman kasvatustyön tuloksena ensin ykköseen ja sitten superpesikseen. Vuonna 2003 pelaajat tekivät parhaansa, mutta se ei ikävä kyllä riitänyt ja on taas vuoro hakea vauhtia Ykköspesiksen kautta.

 

Tapahtumat (0)

Yhtään tapahtumaa ei löytynyt