PerustiedotPaikka
Osoite
Pekka Hällfors, Kyntäjäntie 11
32440 Alastaro Mobiili
050 516 3027
Sähköposti
au@alastaronurheilijat.fi
Kuvaus
ALASTARON URHEILIJAT RY 1946 - 2006 Sotien jälkeiset vuodet olivat hedelmällistä aikaa suomalaiselle yhdistystoiminnalle. Erikoisesti urheiluseuroja perustettiin kyliin, kuntiin ja kaupunkeihin. Nuoriso halusi harrastaa, olla yhdessä ja elää suurien esikuviensa mukaan. Niitä riitti, sillä meillä oli jo pitkät perinteet urheilussa vuosikymmenten ajalta. Alastaron Urheilijat on yhdistyksenä ollut tyypillinen maaseudun urheiluseura. Talkoohengessä on rakennettu urheilukenttiä, hankittu oma talo, pari tanssilavaa, hyppyrimäki, pururata ja niin edelleen. Taloutta on pidetty pystyssä tanssittamalla kansaa, pyörittämällä bingoa, järjestämällä kesäjuhlia, näyttämällä elokuvia, keräämällä viljaa, tukkeja ja jätepaperia ja kymmenillä muilla konsteilla. Siinä samassa on hankittu sponsoreita, saatu pieniä avustuksia ja tietysti käyty ainakin viime aikoina urheilevien nuorten vanhempien kukkarolla. Toimivien tai toimineiden jaostojen suuri määrä osoittaa, että liikunnanharrastus on ollut monipuolista ja myös trendikästä. Hiihdon ja yleisurheilun ohella ja jälkeen tulivat joukkuepelit ja autourheilumme menestymisen myötä perustettiin jopa moottoriurheilujaosto. Jaostojen ohella kyläosastot ovat kantaneet vastuuta harjoituksista, varojenhankinnasta ja myös kilpailutoiminnasta. Yhteen aikaan oli tapana, että seuran sihteeri oli paikalla, tapahtui urheiluseuran puitteissa mitä tahansa. Tämä polku oli kuitenkin pian loppuun kuljettu. Kuudenkymmenen vuoden aikana on tullut myös urheilullista menestystä. Alastaron Urheilijoiden 60-vuotistilaisuuden yhteydessä ensi syksynä on enemmän kuin kohtuullista muistella heidän saavutuksiaan. Tärkeintä lienee, että on annettu kotikunnan urheilevalle nuorisolle mahdollisuus kokea onnistumisen hetkiä harrastuksensa parissa.
Jorma Mäkinen
Tapahtumat (0)Yhtään tapahtumaa ei löytynyt
|
Suosituimmat seuratVIFK ÅIFK Jalkapallo HIFK Käsipallo Naiset EIF Jalkapallo MPS Kinnulan Kimmot Karihaaran Visa KTP Jalkapallo Metsä-Veikot 85 Liperin Hiihtoseura Tainionkosken Tähti Ry Lahden Piirin Hiihto Muurolan Kisaveikot Lynx Haukiputaan Veikot HIFK Soccer Puijon Hiihtoseura Nopankylän Kisa-Veikot Kemijärven Urheilijat Pattijoen Urheilijat |